|
Uudenlainen pienyrittäjiä varten rakennettu Oiva kehittämispalvelu avattiin verkkoon elokuussa osoitteessa www.yrittajan.net. Palvelukokonaisuus on kehitetty vastaamaan erityisesti pienyrittäjän arjen haasteisiin. Helppokäyttöisen suomalaisen kehittämispalvelun avulla yrittäjä pystyy parantamaan tulostaan merkittävästi pienillä muutoksilla. Verkkopohjainen palvelu mahdollistaa toiminnan kehittämisen juuri silloin, kun yrittäjällä itsellä on aikaa.
Oiva keskittyy yrityksen tuloskuntoon vaikuttaviin tekijöihin. Perinteisen taloushallinnon näkökulman sijasta keskitytään esimerkiksi myyntiin, kulurakenteeseen ja yrittäjän voimavarojen hallintaan. - Alle 45-vuotiaista lähes kaikki asioivat netissä. Kehitimme ratkaisun, joka on kaikkien saatavilla, ja jota osaa käyttää jokainen. Yrittajan.net palvelun käytön pohjaksi riittää, että osaa toimia verkkopankissa, sanoo Confidentum Oy:n toimitusjohtaja Sakari Oikarinen, yksi Yrittäjännet Oy:n perustajista.
KEHITTÄMISEN PIENET ASKELEET MUUTTUVAT SUURIKSI MUUTOKSIKSIOiva kehittämispalvelu maksaa yrittäjälle 39 euroa kuukaudessa. Oma tahti, omat tavoitteet sekä yrittäjän oman hyvinvoinnin parantaminen ovat yrittajan.net -palvelun perusta. – Olemassa olevat kehittämistyökalut on suunniteltu suurien yritysten tarpeisiin ja niiden käyttö pienyrityksissä vaatii heti asiantuntijan tukea. Oiva kehittämispalvelussa yrittäjä selviää kehittämisen ensimmäisistä askelista itsenäisesti ja voi tarvittaessa tukeutua asiantuntijatiimiimme, kertoo Yrittäjännet Oy:n toimitusjohtaja Petteri Ristikangas.
Oiva-ratkaisussa keskitytään vain niihin tekijöihin, jotka vaikuttavat suoraan yrityksen talouteen. - Uusi ratkaisumme keskittyy välittömiin vaikutuksiin, ei pitkiin strategisiin suunnitelmiin. Palvelu ei kuitenkaan perustu satunnaisuuksiin, vaan toiminnan pysyvään muutokseen. Oivassa saadaan heti konkreettinen näkymä siitä, miten tekeillä oleva muutos tulee vaikuttamaan yrityksen tulokseen. Ajatusta voi treenata yrittajan.net -etusivulta löytyvän testin avulla, jossa voidaan laskea millaisen muutoksen yrityksen tulokseen tekee esimerkiksi kolmen prosentin kasvu liikevaihdossa ja kustannusten supistaminen kahdella prosentilla, sanoo Blancco Oy:n toimitusjohtaja Kim Väisänen yrittajan.netin asiantuntijatiimistä. ASIANTUNTIJATIIMI ON JOKAISESSA KEHITTÄMISASKELEESSA MUKANAYrittäjä ei ole Oiva kehittämispalvelun kanssa yksin, sillä jokaisen osakokonaisuuden taustalla on kokenut asiantuntijatiimi valmiina vastaamaan kehittämistä koskeviin kysymyksiin.
- Palvelun käyttäjien kysymyksiin vastataan kolmen vuorokauden sisällä ja tuetaan tällä tavalla yrittäjän kehityspolkua, kertoo Oikarinen. Asiantuntijatiimi koostuu suomalaisista liike-elämän ja yrittäjyyden ammattilaisista. Tiimin jäseniä ovat mm. toimitusjohtaja Sakari Oikarinen Confidentum Oy:stä, toimitusjohtaja Kim Väisänen Blancco Oy:stä, rahoituspäällikkö Petri Tyllinen ja toimitusjohtaja Markku Kuitunen Joensuun laskenta Oy:stä.
- Oivan avulla tavallinen pienyrittäjä lisää yrityksensä tulosta ja kannattavuutta, vakuuttaa Ristikangas.
Lisätietoja: Petteri Ristikangas Toimitusjohtaja Yrittäjännet Oy, www.yrittajan.net puh. 044 0538220,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Tiedote PDF-muodossa |