Pienyrityksen kehittäminen - näin taklaat kehittämisen esteet Sähköposti

Maalaisjärki ja maltti ovat avainsanoja pienyrityksen kehittämisessä

 

Pienyrityksen kehittämisen esteet ovat ajan, rahan  ja osaamisen puute



Suomen Yrittäjät ry:n sekä Finnvera Oyj:n  PK-Yritysbarometrin (2/2008) mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana 56 prosentissa pk-yrityksistä ei ole ollut jatkuvaa määrätietoista kehittämistyötä työelämän osa-alueella. Erillisiä kehittämisprojekteja on ollut vain noin 20 prosentissa yrityksistä. Mainittavaa kehittämistyötä ei ole ollut 28 prosentissa yrityksistä.

Barometrin mukaan selkeästi suurimpana esteenä työelämän laaja-alaisemmalle kehittämiselle on aikaresurssi. Lisäksi kehittämistyön vaatimia taloudellisia resursseja pidetään liian suurina. Kehittämistoiminnan nähdään häiritsevän liiaksi pienen yrityksen päivittäistä toimintaa eikä itsellä koeta olevan riittävää omaa osaamista kehittämistoimintaan.

Tiedon puute asiantuntijatahoista ja rahoittajista korostuu pienempien yritysten kohdalla. Pienemmissä yrityksissä myös taloudelliset resurssit nousevat esiin hieman muita useammin työelämän kehittämisen esteinä.

 

Näin pääset alkuun toimintasi tuloksellisuuden kehittämisessä



Kehittäisinkö strategiaa vai operatiivista toimintaa? Mistä lähtisin liikkeelle? Mikäli kehittäminen ei kuulu arkirutiineihisi suosittelen, että aloitat pienistä, mutta tärkeistä ja konkreettisista asioista. Yleensä parhaimmat kehittämiskohteet ovat hyvin lähellä arkipäivän rutiineja. Näin varmistat sen, että saat nopeasti näkyviä tuloksia ja se taas kannustaa tarttumaan uuteen kehittämishaasteeseen. Pahinta mitä voit tehdä on käynnistää liian suuri hanke ylioptimistisilla tavoitteilla. Tämä lamaannuttaa sinut ja on helppo vedota itselleen ajan, rahan ja osaamisen puutteeseen ja olla tekemättä mitään. Kaikilla meillä yrittäjillä on yrityksessämme runsaasti kehitettävää, kyse on vaan siitä kuka tekee asioille jotain ja kuka taas tyytyy nykyiseen mukavuusalueeseen ja arkiseen kiireiseen olotilaan. Maltti mukaan kehittämiseen.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja aina positiivisesti. Yhden osa-alueen kehittäminen automaattisesti parantaa jotain muutakin osa-aluetta – panostaminen myynnin kehittämiseen parantaa taloudellista tilannetta, panostaminen henkilöstön osaamiseen parantaa yrityskuvaa. Kehittämistyössä siis 1+1 on aina enemmän kuin 2. Kun yhtä osa-aluetta on parannettu, on myös seuraavien kohteiden kehittäminen helpompaa. Näin käynnistyy positiivisen kehittämisen pyörre, joka voi jatkua koko yrityksen elinkaaren ajan. Välillä kehittämisen tahtia täytyy hidastaa ja vakiinnuttaa toiminnat uudelle tasolle. Tämän jälkeen on mahdollista, joko jatkaa edelleen pienempien askelten politiikkaa, tai tehdä suurempi kehityshyppäys. Tämä on taas kiinni yrittäjän itsensä tavoitteista yrittäjänä.

Paljonko aikaa, rahaa ja osaamista sitten tarvittaisiin, että yhä suurempi joukko innostuisi tekemään yrittäjyydestään nykyistä mielekkäämpää ja tuloksellisempaa. Onko kyse lopulta näistä esteistä vai enemmänkin suhtautumisesta yleensä kehittämiseen? Jos ajattelet, että kehittäminen häiritsee päivittäistä toimintaa, olet pahasti hakoteillä. Liiketoiminnan kehittäminen on olennainen ja normaali osa jokaisen yrityksen omistajan ja johtajan päivittäistä toimintaa. Jokaisen yritys verrattuna edelliseen vuoteen on jollain lailla toisenlainen ja yleensä joltain osa-alueeltaan parempi. Kehitystä siis tapahtuu jatkuvasti. Kehittäminen on parhaimmillaan elämäntapa ja yksi ”rutiini” yrityksen arjessa; ei irrallinen kehittämisprojekti. Kun sisäistät tämän ajatuksen, osaat varata aikaa myös kehittämiseen.

Tätä pienten kehitysaskelten vaikutusta emme useinkaan tule huomanneeksi, koska muutokset joita teemme tapahtuvat vähällä rahalla, vähäisellä ajallisella panostuksella ja sen osaamisen puitteissa, jota meille yrittäjille kokemusperäisesti on syntynyt. Pienten askelten politiikalla ei toki sitä, että näperrellään pienten asioiden kanssa vaan sitä, että keskitytään yhteen asiaan kerrallaan oikeassa järjestyksessä ja oikeanlaisilla tavoitteilla ja panostuksilla.

 

Näin taklaat kehittämisen esteet



Miten saan aikaa kehittämiseen: Tarkastele kriittisesti arkiaskareitasi ja huomaat siinä sellaisia töitä ja ajankäyttöä, joka ei jalosta tai lisää liiketoimintasi tuloksellisuutta. Mieti kriittisesti, miksi yleensä teet niitä asioita. Järkeistä omaa toimenkuvaasi ja varaa aluksi aikaa kehittämiseen vaikka 2 h viikossa, sekin on enemmän kuin ei mitään.

Miten saan rahaa kehittämiseen: Monet kehittämiskohteet eivät edellytä suuria rahoja. Tuottavuuden kehittäminen ja kustannustehokkuus yleensä tuovat rahaa enemmän kuin vievät sitä. Kehittämisessä kyse on siis investoinnista, jonka vaikutukset voidaan laskea. Normaalisti ns. ”köyhän miehen kehittämisstrategia” riittää alkuvaiheessa kaikille meille pienyrittäjille.

Mistä osaamista kehittämiseen: Kehitä itse sitä, mitä osaat. Osaat yllättävän paljon, usko pois. Tee paremmin se, minkä jo tiedät ja tunnet. Maalaisjärki ja tekeminen ovat merkittävimmät kehittämisen eväät. Jos et osaa, osta osaamista. Osaat ainakin johtaa kehittämistä, koska tiedät mitä haluat. Muista, että tarkoitus on lyhyellä aikavälillä saada tämä investointi takaisin hyötynä.

Tätä on parhaimmillaan pienen yrityksen kehittäminen. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Aseta tavoite, suunnittele ja toteuta toimenpiteet loppuun saakka ja seuraa tuloksia. Ota sitten käsittelyyn seuraava osa-alue. Muista että pienyrittäjänä teet kehitystyötä omaa ja perheesi hyvinvointia varten.